Uuteen työpaikkaan
Eilen tuli odottamani puhelu ja pääsin hakemaani työpaikkaan. Työsuhde on vakituinen eli olisko tässä aika vaihtaa peruspätkäduunarista muuksi? Työ on pois hoiva-alalta, asiakaspalvelua. Kaveri joka sinne myös lähti, kehuu paikkaa, joten tunnelmat on hyvät. Pois jää nyt kuluttavat yövuorot ja viikonloput ovat vapaata. Eli palkatulojen aleneminen pitäisi näkyä terveydessä. Lisäksi (ehkä) on vielä mahdollisuus tarvittaessa keikkailla edellisessä paikassa, sillä on käteviä muutamien tuntien keikkatarpeita. Ja viikonloppuna toki myös muuallakin, kun esim lääkeluvatkin on vielä muutaman vuoden voimassa. Mutta tällä ei kiirettä. Otetaan rauhallisesti uusi työ haltuun. Innostuin vähän taas jopa koodaamisesta, mutta katsoos miten jaksaa kun uusi työ on aika istumatyö.
Mutta muuta. Ihmeen kauan kesti rahojen matka NN:stä pankkiin. Sieltä ne sitten humahtikin Lynxiin. Tosin pienen pätkän uhrasin velkoihin ja muutaman saturaisen varmuuden varaksi tilille. Ja kuten totuutua, ostojen myötä myös sijoituslaina pääsi kasvamaan. Ostin piensti lisää AGNC:tä ja EDF:ää. Sekä myymääni ROYT:ita vähän mausteeksi. Tarkoitus oli kyllä hajauttaa salkkua enemmänkin, mutta aina ei voi onnistua.
Nyt kun osinkoja tulee laajemmin Lynxistä, en nyt sen tarkemmin erittele kuka maksoi mitäkin. Raportit tulevat kyllä hyvin spostiin. Ehkä ensi vuoteen mennessä NN:n salkku on tyhjä osinko-osakkeista, niin täytyy katsoa miten sitä niitä erittelisi. Nythän minulla näkyy Google Sheetissä myös mitä osakkeita minulla on ollut, muta ne minulla on myös Seeking Alphassa Owned -salkussa. Lisäksi vähän mietityttää, että jaksaako noita osakkeita veivata niin usein sivuille. Saattaa olla että myös osto- ja myyntitoimeksiantoja voisi ajatella myös kevyen treidaamisen kautta. Nythän varsinaista lyhtykauppaa olen tehnyt nyt pääosin serteillä. Joista tuli mieleen, että enpä oikeasti olisi uskonut että beart tesla näinkään nopeasti päätyy plussalle, ei paljoa mutta kuitenkin. Ja jos ja kun myyn NN:n osakkeet, että jos kuitenkin sinne jättäisi saturaisia pelattavaksi?
Tällä hetkellä painotukseni taitaa olla seniori-lainoissa, kehittyvissä maissa ja öljyssä. Ja CRM ja CLM juhlimassa FAANG:in nousua ja tuhoa. Oi jospa ne olisin jo torstaina myynyt. Ainakin jompikumpi heistä oli jo voiton puolella. Sillä vaikka kivastihan ne osinkoja antavatkin, niin silti ehkä mielellään ne vähentäisi. Tai niillä kenties jopa lyhentäisi Lynxin sijoituslainaa. Mutta nämä on taas näitä jotka pyörii mielessä, joten tässä tekstissä niiden veivaaminen on turhaa. Voisihan ne aina jättää kunnes olisi tarve taas verolyhennyksille?
Kaunista syksyä kaikille!