Tietoturvaa ja veivausta

Oikeasti pitäisi tehdä jotain muuta, mutta olen nyt aamupäivän opetellut ja viritellyt tietoturvaa sivuille. Serverin asennustiedostot alkavat näyttää vähän silpulta ja niitä voisi siivota jossain vaiheessa. Ja tehdä esimerkiksi githubin gistiin varmuuskopitota tai runkoa mahdollisille uusille palvelimien istutuksille (ja samalla vähän yrittää kirjoittaa suomenkielellä näitä devaus-tekstejä).

Yksi uusi innostuksen kohde tuli että tekisi oman WordPress-teema. Hyvähän sellainen olisi, jos ajatellaan vaikka että joku tarvitsisi sivut, niin sellaisen sitten osaisi tehdä tai muokata olemassaolevasta.

Kieltämättä on tullut nyt pari viikkoa aika suureellisesti imettyä tietoa joka puolelta internetiä. Mutta se on ollut tarpeen, sillä vanhat taidot on vanhoja ja usein myös ruostuneita, vaikka ovatkin joskus ihan hyvää pohjaa.

Kieltämättä oppimisen kannalta on hyvä olla jotain mitä oikeasti pitäisi opiskella tai tehdä ja sitä vältellessä sitten oppia hirmu kasa muita, oleellisiakin, taitoja. Haha.

Mutta joo. Tietoturva muutaman sivun kautta tsekattuna näyttää ihan tarpeeksi hyvältä, vaikkakin tuo blog.dividends- jne -osoite voisi ihan hyvin mennä suoraan /cms/ -kansioon että saisi näkymään tuo kaunis lukko. Ehkä se pitää tehdä koodissa sitten.

Huomasitteko pienen chatti-ikkunan tuossa oikeassa alanurkassa. Kokeilkaa ihmeessä. Tein siihen suomennoksia eilen yöllä, täyty käydä tarkistelemassa kun kerkeää.