Taas veivausta, mutta myös devausta
Tiedäpä että miksi näin, mutta näemmä oli mennyt oikeudet tiedostoissa väärin ja sivu oli sen takia alhaalla. No tulipa opeteltua lukemaan logeja. Kaikki perustoiminnot, kuten pluginit otin päältä ja teeman vaihdoin WP CLI:n avulla. Ei kai ne siitä olleet mennyt, että kävin serverillä sftp:n kautta? Vilaisin kyllä tiedostoja, muutinko jotain, en enää muista. Ilmeisesti. Kaikenlaista. Vielä kun osaisi nähdä, onko vieraita käynyt kylässä. Tähän voisi keskittyä enemmän, vaan ei voi. Aika kuluu ja näköjään minä myös.
Eilen meni aamuyön saakka kun innostuin kun sain koodia toimimaan. Tuossa sain Gridsomenkin toimimaan ja sain hyvää ymmärrystä GraphQL:n toiminnasta. Sain myös toteutettua omassa Nuxt js projektissa sitä. Eli WP:stä tulee tiedot GraphQL:n kautta pyörähdellen Nuxt -sivuille. Siellä on siis oma startteri WordPressille, jolla asiaa voi koettaa. Olen päässyt siis vähän raapaisemaan pintaa ja saanut maalia kynsien alle. Joskus olen ollut vähän hätäinen kun ei ole heti tullut isoa ja syväluotaavaa, mutta onneksi ikä tuo myös tyyneyttä hyväksyä ettei se viulunsoitto ole niin helppoa jos ei ole ennen soittanut. Pääasia että olen saanut tehtyä asioita, joiden tekemättömyys on vähän harmitellut. Ja mukavaa on ollut, vaikka vaikea sitä uskoa mukavaksi että istuu aamukahvia koneen ääreen ja sitten vähän pidempään. No, otin jo keikkaa ensi viikolle, että pääsee vähän lepäämään palkkatöihin.
Nyt pitäis testiksi lykkiä tiedostot serverille, että toimiko ne sielläkin. Tässä on meinaan kaksi vaihtoehtoa: joko SPA:na tai sitten SSR-moodissa. Tiiättekö. SPA on siis Singe Page Application eli siis staattinen sivu niin kuin ennen vanhaan kaikki sivut olivat. Sitten on SSR joka tarkoittaa että Server Side Rendering eli touhua tapahtuu myös applikaation ollessa serverillä. Esimerkkinä vaikka että kun kirjoitan WP:hen uuden artikkelin, niin SSR:llä se päivittyy automaattisesti, kun taas SPA pitää pyöräyttää uudestaan koodiksi ja ladata serverille. Mitäs hyötyä sitten on esimerkiksi SPA:sta? No jos sivut nyt ovat kovasti muuttumattomat muutenkin kuin esimerkiksi vaikka manuaalit niin säästää kuluissa. Ja valtaosa www-sivuista on aika staattista. Ei se toki tarkoita, että stattisten sivujen tarvitsisi olla rumia tai muuten huonoja. Tai vailla sisältöä – niin kuin juuri manuaalit. Ja nykyään on palveluntarjoajia joille voi vaikka suoraan ladata versionhallinnan kautta uudistuneet sivut. Itseasiassa tuollaiset serverittömät sivujenpitopaikat ovat usein myös ilmaisia. Niin kuin ennen vanhaankin oli ;). Ja blogin pitoon ei tarvitse myöskään rahaa kuluttaa, kun on wordpress.com:ia ja bloggeria yms. Toki domainista täytyy vähän maksaa jos sellaisen haluaa. Ja paljonkin saa maksaa palvelupaikastaan, jos haluaa tai raha ei ole omaa ja haluaa päästä helpolla.
Minä maksan nyt tuosta minun hienosta ja innovatiivisesta domainista ja pilvipalvelustani noin 60e vuodessa yhteensä. Domaini on otettu useammaksi vuodeksi nimen piilotuksella ja paikkani räpeltää maksaa noin 40e. Tietenkin pitäisi olla .io päätteinen domaini kun ne on hip ja jazz, mutta katsoos myöhemmin jos vaikka rikastuu. Aikoinaan ilmaispeleihin meni paljon paljon enemmän 😉
Mutta mitäs olisi listalla. Eli pitäisi ladata se mainitsemani tuote serverille ja katsoa saisiko sitä toimimaan. Ja miksei saa, onhan tuossa muutamia sivuja välilehdellä auki ja taitaa olla juutuubi-videoitakin. Ja toki jatkaa sen kehitystä. Ulkoasukin on kiva juttu. Ja mites tämä mainio WP. Vähän pitäisi harjoitella teeman rakennusta. Ja pitäisihän täällä olla vanha kunnon linkkilistakin.
Mutta joo. Seuraavaksi jos kokeilisi kirjoittaa jotain sijoittamisestakin.
Lisäys 18.4.19. No joo. Aika rankka yleistys, että SPA olisi sama kuin staattinen sivu. Staattinen sivuhan on nimenomaan esimerkiksi perinteinen html-sivu, joka ladataan valmiina, kun taas spa generoidaan serverillä ja sitten se staattistuu. Ehkä erona kuitenkin, että siihen saa sellaisen paremman fiiliksen ja kivemmat kilkkeet eli käyttäjäystävällisiä toimia tarpeeksi. Olennainen ero vielä on, että se ladataan serveriltä ja käyttäjän selain tekee työn sen generoimisessa. Laitetaan aika tyhjentävä video siitä juutuubin syövereistä:
Ja kyllä. Kyllähän se tekemäni kokeilu oli dynaaminen, että se päivitti uuden artikkelin tekemääni applikaatioon. Sen takia Nuxt js:ssa on Universal -moodi, että saat kumman haluat, joko staattisen tai serverin kautta pyöräytettävän sivun. Aika mainion ovat kehittäneet pohjaksi laajoillekin sovelmille.