Svenska dagar här, god dag
On tullut katseltua paljon ruotsalaisia sarjoja viimeaikoina. Ja osteltua ruotsalaisia osakkeita. Kummasti sitä kielitaito petraantunut tai miten se nyt voikaan. Eipä hätiä kun ei ole pakko.
Tullut hankittua Bure Equitya, Investoria,Resurs Holdingsia, Svenska Handelsbankkia ja Smart Eyetä, jonka ehdinkin jo myydä kun lähti laskuun päin. Mukava 25% tuli kuitenkin otettua. Tokihan se nousee vielä ja multibäkkeröi, mutta ei nyt ollut minun aikani. Seurailen sitä kuitenkin. Mukavastihan ne on pitäneet pintansa, kun ameriikka synkistelee vallanvaihdossa. Toki tuli ameriikkalaista Unum Grouppiakin otettua, kun oli niin tuntematon, että kävi jo ruotsalaisesta. Täytyy nyt kokeilla vähän mitä noiden undervalued-osaston osakkeille mahtaa käydä. Aika kevyillä mielin olen, snif, vähän antanut periksi hyper-hy -osakkeista. Vaikka 6% on jo jollekin aika hy:tävää. Taisin mainita että vähän aikaa sitten oli kuukausikeskiarvio osakkeissa tuolla 1700€ luokkaa, nyt se on 1200€ luokkaa. Samalla kun Lynx nosti margineita ja markkinat näyttivät alaspäin menoa, niin otin vähän voittoja talteen. Ja sehän tarkoitti samalla että laina lyheni enemmän.
CLM:lle on tulossa osinkoantia, niin se vähitellen laskettelee. En tiedä laskeeko kuitenkaan samoihin kun marraskuun jälkeisissä, tuskin. Itsellä sitä on vielä 9.55$ keskihintaan, joten saa tulla alaspäin. Alkuköntistä tosin on enää osa.
Otin Simply Wall St:n käyttöön ja ihan maksullisena innostuin. Visuaalisena ihmisenä tykkään tuosta snowflake-kaaviosta.
Mutta joo. Tulotilanne eteenpäin katsoessa on vakaa mutta kaventuva. Tosin virkeyttä ehkä luvassa. No, omalla aktiivisuudella eli keikkailulla saisi sitten lisää rahaa. Tosin ehkä panostanut nyt enemmä istumiseen kun uuden tuolinkin hankin. Tuossa se odottaa kokoamista. Ja joo, vaikka enemmin devaamisen puolelle menee, niin täytyy myös nämä mittarit taas kuntoon.
Se minua hulttiota kuitenkin harmittaa, että kun vähentää osakeomistuksia eli myös velkaa, niin isommassa suhteessa pienenee netto-omaisuuus. Raadollista. Uh. Ah. Menen koodaamaan jotain. Testailkaas miten Discordin kommentti-palikka toimii.