Sijoitusajatuksia aamuksi

Itse olen aloittanut korskeasti kantapään kautta. Opettavainen kokemus jos verenpainelääkitys on kunnossa :). Paras neuvo jota en ole noudattanut on maltti. Onko iso velkavipu se paras aloitus on hyvä kysymys 😉

Sijoitussuunnitelman pohtimisen pohjaksi on hyvä olla tietoinen itsestään ja minkälainen on ja toteuttaa varovaisesti sitä.

Mainio tapa on opetella kevyttä vähennys ja yhteenlaskua että voi todentaa että kannattaako äkkiliikkeet. Se kasvattaa myös sitä malttia.

Itselleni paras olisi ollut sijoittaa esim Nordnentin suoperrahastoihin ja kerännyt sijoitusvarallisuutta kunnes olisin ollut vähänkin oppinut mihin suuntaan ollaan menossa osakemarkkinoilla.

Osakkeiden halvempi hinta on todellista, vaikkei sitä meinaisi uskoa.

Ameriikka on ihmeellinen maa ja siellä riittää tutkimista jos haluaa hurahtaa ja ei meinaa jaksaa odottaa kerran vuodessa maksettavia osinkoja.

Jos spekulot tai lottoat, tee se pienillä summilla.

Älä koske osta tai myy -nappeihin jos olet väsynyt, stressaantunut tai muuten epäbalanssissa.

Putoava puukko on totta.