Parit osingot - ja iloinen yllätys

CEFL ja MORL antoivat kuukausittaisen osinkonsa, CEFL pyöreästi 50$ ja MORL pyöreästi 15$. MORL:issa huomattavaa on ehkä että sen joka kolmas osinko tuntuisi olevan isompi, joten ensi kuun osingon pitäisi olla jo vähän kivempi. MORL:han minulla on tuplasti enemmän kuin CEFL:iä. CEFL on maksanut sellaista tasasista noin 0.24x osinkoa. No tämä oli tämän hetkinen tilanne, sehän varmaankin vuoden mittaan sitten tasaantuilee. Osinkoja on nyt tullut bruttona noin 1100 euroa. Täytyykin vähän vilkuilla mistä tulisi seuraavaksi.

Muuten salkussa – tai salkuissa – on ollut tasaista vuoristorataa. Välillä sulahti 5% arvosta ja nytten taas on päivän tuotot olleet taas voiton puolella. Toki lämmittävää nousuakin oli useita päiviä.

Loton nimissä piti ryhtyä ottamaan kantaa ja kantani oli että nokia nousee. Otin siihen Bull x3. Kerran käväisi jo miinuksen puolella mutta nyt on ollut taas plussalla. Ei paljoa toki rahallisesti mutta jotain josta voi tuumia milloin olisi hyvä aika myydä.

Uutta uutisrintamalta on että ameriikan ETF:ät poistuvat myynnistä. Sehän minun kohdallani tarkoittaa AMZAA. Kuinkakohan paljon se euroopan markkinoilta poistuminen vaikuttaa kurssiin? Mielenkiintoinen ajatus on, että sen voi jättää, mutta sitten kun laskee niin etpä voi dipistä ostaa lisää. Kävi jo mielessä että jospa myisi sen… tuon kultamunia munivan…  

No joo. Harmillinen totuus on että jossain vaiheessa pitää jotain myydä pois että velka lyhenisi. Mutta toivottavasti ei nyt vähään aikaan.

Hyvää joulua kaikille.

Päivitys: Niin. Iloinen yllätys olikin että tämänhetkisen brutto-osinkotulojen mukaan olisi tienestit nyt 400€ kuukaudessa. Olin viimelaskun yhteydessä tullut näppäinvirhe. Tämä tieto helpottaa kyllä. Toki olisi hyvä jos saisi painotusta vielä tuonne kuukausipuolelle.