Opiskelua, online
Vai oliko se sama kuin paikan päällä? Eli tänään alkoi Azure-kurssi. Täällä on kaikenlaista muutakin ja varsinkin alkupuheet ovat tuttuja kun on samassa talossa ollut ennenkin.
No suunnitelmissa olisi että pysyisin fyysisesti tunnilla ja sitten koettaisin omalla koneella tehdä omasta mielestäni tuotannollisesti järkevämpää kuin itse tunnilla. Tokihan minä windows 10 opiskelen mielelläni kun olen enempi tälläinen unix-fanittaja. Ai niin, minun piti kasvaa aikuiseksi ja ruveta suhtautumaan microsoftin tarjontaan positiivisisesti. Ja ottaen huomioon että en yhtä dotnet harjoitusta saanut toimimaan mäkissä niin mikä ettei. Koneessa on onneksi virtualisoituna win11 niin jos toimii, niin kaikki on rock. Paitsi että kokeilin versiota 6, olisi pitänyt uudempaa.
Katsotaas miten kaverin käy. Mutta joo. Oikeastihan täällä on kaikenlaista joita en sillain tiedä tai luulen tietäväni, joten hyvä etten viime kurssilla niin keskittynyt niihin, niin nyt ne voi sitten syvällistää. Täytyypä kokeilla miten wintouspuoli tässä koneessa toimii, koulun koneella kun ei tunnukset toimi.