Operaatio Kiinalainen kevät

Ollaan jännän äärellä. Parempi puolisko lähtee ehkä sisä-mongoliaan puoleksi vuodeksi. Minä jään kotiin hoitamaan eläimiä – ja velkojani. Suunnitelmissa olisi, että menisin sinne perästä pariksi kuukaudeksi.

Tuli lähtö tai ei, on aika operaatiolle Kiinalainen kevät. Se tarkoittaa, että minun on vihdoin tehtävä riskinhallinnallisia päätöksiä joita olen vältellyt tässä joitakin aikoja. Tämä vatulointi (hah) on sivuoireina saanut minut tekemään sijoitussuunnitelman vastaisia ostoja ja nyt odotellaan sitten niiden kukkimista tai kuihtumista.

Hetki operaatiolle on hyvä, koska kurssit on nyt näyttänyt virkoamista eli minun

tapauksessa miinusten vähenemistä. Sikäli on ollut hyvä että olen vähän odotellut.

Olen kiinni, niin kiinni omistuksissani ja vatsanpohjassa tuntuu jos ja kun joudun patoamaan näitä virtaavia vesiä. 

Suljen silmäni ja ne avatessa toivon, että en olisikaan velkasijoittaja, jolloin voisin antaa osinkojen vain putoilla ja lisätä korkoa korolle. Mutta en ole saanut perintöä jolla sijoitan, olen saanut perinnöksi ahneutta ja pelimielen ilman laskennallisia taitoja. Tämä ei ole itseni mollaamista, vaan tosiasioiden myöntämistä.

Mieli vaihtelee koko ajan, epäilen onko tässä mitään järkeä, oikeasti. Mutta ainoa fakta on että velkaa on helevetisti liikaa: Seuraavaa pudotusta ei talouteni kestä. Tai hermostoni. Ja työt, ne eivät tuolla missä olen, ole varmoja.