Mietinnässä budjetointi

Alkaa olla tosiaan edessä se hetki kun olisi järkevää alkaa tarkastelemaan menojaan. Google Sheettiin jotain olen jo hahmotellutkin.

Tietenkin nyt sitä sitten on ihan hoomoilasena että milläs tätä pikkuostelua seurailee. Aattelinpa jopa yrittää perata vähän edellisiä kuukausia.

Jospa vaan tekisi jonkun yksinkertaisen apin nimenomaan ihan kauppamenoja varten. Vaikka ihan googlesheetillä. Hmm.  Kyllähän menoista kertoo pankin saldo ym perinteiset.

Tavoitehan olisi päästä kohti plussamerkkistä kuukausimerkintää, joka järkeyttäisi esimerkisi lisävelkaantumista. Että joko sitä oikeasti mm. lumipallo-tekniikkaa koettaisi.

Riittääisikö yksi budjettilaskelma vuoden eri kuukausia varten, palkkakin pahus vaihtelee kuukauden ja lisien mukaan ja pidemmällä tähtäimellä velkojen kohteet.

Tutkitaan asiaa, ajan kanssa tämä kyllä hahmottuu. Vaan sen jo tiedän että nikotinituotteet vievät hemmetisti rahaa.

Tärkeätä olisi toki saada perattua ihan tarkemminkin mihin järkevään tai paskaan sitä oikein vähät rahansa lykkää.

Parisuhdemenoihinkin on bujetoitu jo 50€/kk. Että kun meillä palkkapäivä on eri, niin toinen vie syömään omana palkkapäivänään niin tulee mentyä ulos yhdessä ainakin ja vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Tämä on hyvin tärkeä kohta. Eikä tarvitse mennä edes tuotakaan summaa, mutta kovasti ylikään ei olisi hyvä mennä…

Ja perus prosenttilaskuakin olisi hyvä opetella. Että jos summa on X ja summa Y niin paljos näiden erotus on prosenttina. Näkee mahdollisisen positiivisen kehityksen.