Lunta tuvassa ja osinko ATH. Marraskuu.
Sikäli tasapainotusta että salkun ATH:t on taakse jäänyttä elämää. Ellei sitten tässä rupea jotenkin kovemmin paiskimaan, eikä sekään ole tae tulevasta. Itse toki olisin nyt onnellinen jos salkun koko pysyisi yli 100K ja tuottoprosentti myös yli sadan. Iloinen ylläri tässä kuussa että osingot antoi uuden ATH:n.
Kovasti olin pohtivinani että ottaisin tässä kuussa rauhallisesti ja myös ensi kuussa tarkoittaen sillain että siirtäisin tappioiden lunastukset ensivuoteen. No luupäänä olen antanut tappioiden kasaantua ja odotellut muka uutta nousua. Ei mitään uutta siinä. Miksi minä oikein toistelen itseäni :)
Salkku oli siis parhaimmillaan kovin lähellä 150% tuottoa ja samaa mieltä oli rahallinen osuus. Mutta tässähän se näkee mikä on osaamisen taso kun fed, momentum ja hulluus hälvenee. Pieniä hienoja shortteja on tullut tehtyä, mutta niin kuin aloittelijoilla muutenkin että voitot on varovaisempia kuin tappiot. Pitkästä aikaa on ollut tappioita taas enemmän kuin voittoja. No niitä osinkoja tuli noin 8900€
Aloitan siis ensivuonna leppoistamisen. Vähemmän tunteja ja yövuorot pois. Pieni palkka pienenee, mutta paraneeko pidot? Tosin näillä työterveyden määräämillä lääkkeillä zombikin juoksisi maratoonin ilman aivoja. Se on hienoa tuntea sisäisesti miltä tuntuu kun on verenpaineet kuin Lasse Virenillä, tosin meikä meinaa melkein kaatua useammin kun muut painoarvot eivät ole ihan samassa.
Osinkoja maksoi salkussa käyneistä ei-kuukausittain maksavista OMF, ABBV ja OHI. Kiitoksia heille. CLM:n lisäksi iloa on tuoneet kuukausimaksavista käynnillä käynyt CRF josta en nyt jaksa valittaa että eilen myin sen liian halvalla, voitolla kuitenkin. Näköjään ORC on maksanut taas pelkkää liejua eli antanut takaisin rahojani. Ja minähän olen kovasti tässä pistellyt kyytiin uuttaa rahaa kun saa niin halvalla. Harmi vain että muilta taitaa olla hulluus jo sen verran hälventynyt että olen kohta ainoana kuinka ORC matkaa kohti vessanpönttöä isoine prosentteineen.
No mutta katsotaas miten käy. Sehän taitaa tänään olla taas rauhallisempi päivä ja perjantaina taas ollaan vereslihalla ja kadutaan samoja asioita aivan kuin lumi yllättää autoilijat.
Terveisin Peruspätkäduunari joka haaveilee edelleen perussalkusta ja inhoaa tilannetta kun sen joskus vielä saa.