Loppuvuoden lumet

Kulunut vuosi on ollut raskas ja iloton. No, hetkellisesti ollaan käyty plussan puolella, mutta tämäkin on ollut ohimenevää. Tappiota on tullut tehtyä runsaasti ja kaupankäyntikuluja maksettu hirveästi kuten arvata saattaa. Voitto-tappio myyntikuluineen huiteli neljässä tuhannessa eurossa (4000). Eli nappia on tullut painettua runsaasti ja paljon on tullut mieltä vaihdettua. Siinä sitä on seuraviksi vuosiksi paljon miinusta täytettäväksi.

S-junaa minulla on yhteensä 11 kappaletta. Tänä vuonna saanut 10€ ja jos osuuskorot eivät laske, niin sieltä pitäisi tulla ensi vuonna noin 100€.

Osinkojen saanti alkoi huhtikuussa ja osinkoja ehti kerääntyä bruttona 1100€.

Onnistuneita sijoituksia on ollut arvonnousun suhteen ollut:

  1. AT&T 9.86% plussalla. Toki tätä varjostaa alunpana pätkittäin tehdyt kalliit ostot ja sitten myynti halvemmalla.
  2.  UNIT 9,37% plussalla. Tämän haalin pätkissä ja nopeasti kun oli pohjalla, joten kaupankäyntikuluihin meni iso summa.
  3. NRZ 4,96 plussalla. Tämä on onneksi sellainen poikkeus, että hankin sitä kerralla enemmän, joten lämmittää mieltä. 

Seuraavana olisi AMZA, jota minulla on aiemminkin ollut ja josta saanut kerran ison osingon. Tämäkin on nyt 4,42% plussalla mutta laskee nyt tammikuussa. 

Miinuksella olevia onkin sitten runsaammin. Norjan aloitus ei mennyt ihan putkeen kun en tietenkään seurannut trendiä vaan putoava lohipuukko tuli halpakaupasta. Eli Marine Harvest & Europris tuli hankittua ja valitettavasti ei ole ollut varaa täydentää. No ei auta kuin antaa kehittyä.

Yksi ikävimmistä retkistä oli Nobina, jota ostin laskutrendiin alkaen 45 SEK ja viimeisen oston ollessa 40,20 SEK. Tämän kanssa kiteytyi tyypillinen hermojen menetys vaikka arvelin hyvinkin että kyllä se sieltä nousee. Ja nappia painoin kohdassa 40,20 SEK. Tämän hetkinen hinta on 54 SEK. Näköjään olen ostanut rahoilla Nokiaa ja Tikkurilaa ja nehän on sitten mennyt taas tappiolla myyntiin myöhemmin.

Olen omistanut neljääkymmentäkahta eri sijoitusinstrumenttiä: Osakkeita, rahastoja, ETF:iä, Supereita… 42… sehän on… sehän on totuuden numero! Paitsi että 43+S-juna = 44. Eli ei voida repitä tästäkään mitään yliluonnollista joka mullistaisi ensi vuoden.

No mitä tapahtuu ensi vuonna eli vuonna 2018? No sen tiedän, että joudun tekemään myyntejä. Jossain vaiheessa sijoitusvelka oli kauniisti 15 000€ kohdilla mutta nyt se ei todellakaan ole. Tavoite on päästä alle 20K:n. Ja sitten ei auta muuta kuin todeta  rehellisesti että vipu ei minulle vain sovi ja alentaa sitä – siitä huolimatta että sen alentaminen taisi maksaa. Luulin katsos äkkiä ajateltuani että jos vivun katto on korkemmalla niin halvempi velkaprosentti olisi lähempänä. Ei, ei ollut. Tappi on tappi ja velka nousee uuteen tappiin minulla kun siihen on mahdollisuus. Ihan ohimennen. Kun sain reilusti veronpalautuksia niin sehän meni siihen että velka kasvoi. 

Hyvää uutta vuotta kaikille.