Kustannusten yleiskatsaus 2020

Alkuun pitääkin laittaa ytd ath 122,39%. Lynx sai yhdistettyä vanhan ja uuden tilin (muutti siis englannista irlantiin) tuotot ja mukavastihan tuo tulos pomppasi. Olen siis sijoittajana nero eikä syynä ole mitenkään tämä jatkuva nousu joka jatkuu ikuisuuksiin ja siitä vähän yli. Kyllä tästä pitäisi saada mitali tai vähintään t-paita.

Mutta kustannukset. Lynx lähetti nyt toistamiseen, ilmeisesti tarkennuksen jälkeen kustannusten yleiskatsauksen viimevuodelle. Se ei ollut muuttunut. Palkkioihin oli mennyt paritonnia, ennakkoveroihin noin tuhatkaksataa ja korkoihin tuhatkuussataa. Markkinadataankin mennyt kymppi. Eli yhteensä vähän vaille viisituhatta euroa. Kuluilla oli 12,10% vaikutus tuottooni. Luulenpa että tänä vuonna on vähintään tuplat, sen verran tullut ostettua ja myytyä pitkäksi ja lyhyeksi ja myös vähän pätkäksi. Verothan laitetaan vähennyksiin ja ilman kauppaa ei tule myöskään voittoja ja autoillessa tarvitaan polttoainetta.

Lynxin antamien tietojen mukaan olen laittanut salkkuuni myös noin nelkyttuhatta euroa ja jos viimevuosi oli se katovuosi (yövuoroissa, niin muisti pätkii), niin puolet siitä on ulkopuolista velkaa. Rahaa en ole tietojeni mukaan nostanut ja tänä vuonnahan se on ollut mahdottomampaa kun rahaa ei irtoa pois jos on velkaa. Tai oikeammin velkaa enemmän kuin vaikka euroja. Tänä vuonna olen laittanut tuhatkuussataa, sen jälkeen olen antanut salkun hoitaa hommat ja nostanut ulkoisen velan lyhentämisen tahtia. Eli tuotot tulevat nyt mitä saan salkusta puristettua.

Ainakin itselleni mielenkiintoista statistiikkaa on, että vuonna 2020 sisääntulevan ja ulosmenevän kassavirran määrä oli joku vähän päälle miljoona, kun tänä vuonna taitaa rikkoontua kymmenen miljoonaa. Vaikka kaupankäyntikustannukset ovat vähentyneet per kauppa, niin mielenkiinnolla odotan mitä lukuja seuraavassa yleiskatsauksessa näkyy.

Eli kaupankäynti maistuu. Kerran jo sain myytyä itseni velattomaksi, tuloa olisi tullut noin tonni kuussa, ehkä vähän enemmän. Tarkoituksena oli ryhtyä ottamaan tuloa ulos ja maksimaallistaa tällä tavoin ulkoisen velan maksua. Eikö kuulostakin ihan järkevältä? Edelleenkään taloustiede ei ole vahvin alani eikä tule koskaan olemaan, joten mututaloustaiteilla ja hieman ahneuden sanelemana totesin että hell nou! Käsittämälläni sijoitustiedetaiteen lyhyellä oppimäärällä pohdiskelin että ei ole vielä aika. Ja ehkä se vain pieneen sieluun tuntuu paremmalta että salkun koko on puolimiljoonaa. Se oma satatuhatta on liian konkreettista, ehkä joku vastuukin tulisi mieltä painamaan. Olen sitä sukupolvea joiden vanhemmat kituuttivat ja halusivat lapsilleen helpomman elämän joten taloustotuuksista viis - vastiiketon raha on parasta ja velka vain numeroita paperin kulmassa.

No niin. Itsereflektioksihan se meni että pärähti. Nyt täytyy katsoa miten minun pikku lottoarpani eli n. kaksisataatuhatta dollaria WPC:tä tekee minut onnelliseksi tänään. Pari minuuttia ameriikan pörssin aukeamiseen, pre-market pyörittelee jo.