Kuin lunta sulattelis: #sukututkimus

Tuli mieleen taannoin vertauksia sukututkimukseen ja sijoittamiseen. Kirjojen tutkiminen on vähän kuin seuraisi vuosikertomuksia ja dna-tutkimus lienee enempi indeksi-sijoittamista. Kumpaakin tarvitaan. No, ei tuo niin hyvä esimerkki tainnut olla. Dna-tutkimus on yksi tietolähde tukemaan vuosikertomuksia eli kirkon ym kirjoja.

Tällä hetkellä on työn alla yksi uusi sukulainen ja yksi sukulaisisän varmistus. Toki äidin puolen linjaan olisi hyvä saada dna:ta lisää, kun tuo karjalais-veri on sellaista sodan riepomaa, sekalaista mutta myös levinnyttä. Äitini itä-rajan tuntumasta saa osumia isän puoleiseen sukuun pohjoiseen pohjanmaalle. Tämä uusi ilmaantunut sukulainen aika isoilla dna-luvuilla on myös idän dna-rajattomuudesta.

Dna-paketteja on tehty 8kpl, pääosin serkkutestejä. Serkkutestit on sellainen laajempi, parin sadan vuoden sisään näyttävä okulaari, kun taas isä- ja äitilinjan testit menevät niin pitkälle menneisyyteen kuin vain pääsevät. Niitä kannattaa tehdä vaikka varmuuden vuoksi, jos myöhemmin joku innostuu tekemään karttoja menneisyyteen. Ties vaikka löytyy perinnöllinen tauti jota pystytään hoitamaan ajoissa.

Nyt pitää koettaa löytää polkuja, joilla saisi eriteltyä sukulaisen äiti ja isälinjoja. FTDNA:ssa kun voi saada niitä eroteltua jos saa vaikka ftdna:n omaan puuhun liitettyä osumia. Tietenkin tässä on se vaikeus, että dna-testejä ottaneet ovat yleensä eläviä ja nuoria, joten heistä ei välttämättä ole valmista linjaa yleisemmässä tiedossa. Paras tietenkin on hyvä puu valmiiksi FTDNA:ssa. Elävien tiedot kun luonnollisesti ovat yksityisiä.

Maksetut jäsenyydet MyHeritageen ja Geniin ovat loppuneet. Myyjä soitti että nyt saisi tonnilla kauaksi aikaa tietoa, mutta enpä lämmennyt. Genissä olen aika hyvin verkostoitunut, niin siellä elo on helpompaa ilmaiskäyttäjänä. Muutenkin on hyvä välillä laittaa aikaa muuhunkin.  

Kirkonkirjoja en ole vieläkään oppinut tutkimaan. Tai käyttämään muita uudistuvia palveluita hyväkseni. Toissijaiset lähteet voivat pistää plasmat sekaisin. Omalle koneelle tehtävä sukupuu olisi kieltämättä hyvä vaihtoehto, edelleen. Mutta tutkimista löytyy elävistäkin.

Ai niin. Minulla ei ole Warrior Geeniä. Piti sekin tutkituttaa.