Huhtikuussa helpottaa - mutta se meni jo

Täysiä vuosikymmeniä tuli täytettyä ja juhlan kunniakasi pääsin taas corona-testiin. Nielun sijaan nyt tutkittiin syvältä nenästä. Aivoissa kutisi. Arpa suosi negatiivisella tuloksella, vaikkakin olo oli kamala kun keuhko-oireilun kanssa oli tupakkalakko päällä. Ikäviä noi muutkin pöpöt. No, heti alkoi tupakoimattomuskin helpottaa kun tauti hellitti coronaarista otettaan.

Otinpa sitten vähän öljyä salkkuun. Hetken näytti että muutkin piti sitä hyvänä ajatuksena, mutta sitten taas laski. En viitsinyt ruveta enää treidailemaan kun siihen meni taas ainakin tonni. Ainoa veikkaukseni että Deutche Bank menee yli 140€:n olisi toteutunut. Jos olisin antanut olla. Otin pieniä voittoja ja isompia tappioita ja sitten oikeastaan rahatkin loppui. Mutta noin siis käy jos pelkästään arvuuttelee tulevia tapahtumia. Siskojen neuvoista saattaa joskus puuttua joitakin oleellisia osia jotka olisi, esimerkiksi nyt treidaamisessa, hyvinkin tarpeellisia.

Osinkoja tuli tässä kuussa noin satasen vähemmän eli bruttona 1353,95€. Dollareissa kilahti salkkuun ennakon jälkeen 1276,82$. Nettovarallisuus nousi kymppitonnin yli, vielä uupuisi 20-25 000€ paremmista ajoista.

Säästin vuoden 2019 joulukuun google sheetin ennen kuin myin salkun tyhjäksi. Taisi parhaimmillaan olla miinus yli sadan, jos se nyt vaan mahdollista on. No, nytkin se on siinä 80% miinuksella, että ihan hyvä että tuli myytyä. Toki lähdin liian aikaisin sitten taas liikkeelle ettei vaan elämä menisi liian helpoksi. Pitäis varmaan se Sodankäynnin taito viimein lukea.

Mutta joo. Ensi kuussa jatkuu tarina. Jos vitsaukset ja isot valtiolliset johtajat näin sallivat.