Huhtikuun raportti

Huhtikuu oli kuukausista ihan kiva. Tuli taas lisättyä yksi vuosi kivirekeen ja mikäs siinä. Peruspätkäduunailu jatkuu kohta uudella pätkällä, pääsee pakoon helteitä lämpimiin sisätiloihin. Keikkaltu on jonkin verran, ei mitenkään ahkerasti, joten tulot eivät ainakaan ole kasvaneet.

Salkku ja varallisuus on jatkanut kasvua yleisen taloudellisen ilmapiirin myötä. Osinkoja huhtikuussa tuli 796,18 €, vähän vähemmän kuin viime kuussa kun ei ollut ketään kausilahjoittajaa. Varallisus (varat-velat) kasvoi yli kolmenkymmenentuhannen.

Uusia aloituksia: GLO, HIE ja NCZ. Myyntejä: AGNC. Lisäyksiä: PHK, CRF

Suunnitelmina on saada kortti tyhjäksi. Sen jälkeen varmaankin voisi miettiä vähän pienen bufferin kehittämistä ja samalla tietenkin jatkaa sijoitusvelan lyhentämistä. Harmi vaan kun tiedän, että en oikein malta olla ostamatta, mutta katsoos miten käy. Nyt ollaan niin korkealla osakkeiden arvossa, että kieltämättä vähän huimausta tuntuu.

Kohta se alkaisi peruspätätyöläisten vappumarssikin. Toivottavasti kaikilla oli mukava ja raikas vappu.