Helmikuu, helmiä ja sikoja

Helmikuu alkoi niin kuin kaikki muistaa korjausliikeellä. Tämä tosin näkyy jatkuvan vieläkin. Velkasijoittajan salkku kertoo, että nälkä on. Ja syötettävähän sitä sitten on.

Ostoja:

CRF, HRZN, MAIN, NOKIA. Lynxissä lisätty MORL:ia.

Myyntejä:
NOKIA (tappiolla), MHG(tappiolla), F (tappiolla), OHI(tappiolla, vähennys)

Noista kolme ensimmäistä meni Nordnetin sakatessa vähän vahingossa. Okei, kutsuisiko sitä sitten näin jälkeenpäin sen oikealla nimellä eli paniikkimyynniksi. Sitähän se oli. Noista kaksi ensimmäistä olisi pidettäessä tehneet sen minkä niiden olikin tarkoitus, eli nostaa arvoaan. Nyt sitten näistäkin hienoista jäi tappiot. Fordi ei ole noussut vieläkään eikä tietenkään Omega Heathcare. Tokihan OHI olisi mennyt muiden miinustelijoiden seassa, mutta yleinen kurssilasku joka näyttää kohdistuvan ainostaan minun salkkuun (huumoria), ohjasi jälleen tekemään päätöksen joka sotii niin uutta hienoa ja yksinkertaista sijoitussuunnitelmaani vastaan: Älä myy tappiolla.

Mutta tälläistä se on velkasijoittajan elämä; Mr Market kumartaa ja sinä olet se jolle näkyy pyllistämisenä (kansanomaisempi versio Mr Buffetin sijoittajakirjeen velkasijoittaminen -kohdasta). Realisointiin meni myös S-juna ja tästä syystä tämäkin sivu hävinnyt navigaatiosta.

Meinasin lisätä sivun: Varallisuus. Mutta se oli jopa minulle joka tässä miinusten kanssa olen opetellut elämään, niin rumannäköistä että parempi jättää se hamaan tulevaisuuteen odottamaan keveämpiä aikoja. Käyn sitä toki välillä vilaisemassa ja huokailen asiaan kuuluvasti. Ja muistan vanhan toteamukseni kuinka ennen kuin aloin tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta, minulla oli taloudessani niin paljon vähemmän velkaa. Tokihan tässä ei auta kuin olla kärsivällinen.

Työrintamalla on käynyt niin että iso osa väestä on ottanut loparit. No sehän nostaa meidän pahnanpohjimmaisten mahdolllisuuksia saada vakituinen paikka. Mutta isompien pomojen liikkeitä kun ei osaa ennustaa ei ameriikassa kuin täälläkään, niin mitään en rupea sen varaan laskemaan ennen kuin nimi on paperissa ja koeajat ohi. Tänänäkin ennen lähtöä tuli tehtyä yksi moka joka voi tarkoittaa vaikka inkvisitiota kuten monelle on käynyt. Monelle nyt lähteneelle. Sitä kun yrittää tehdä parhaansa kiireessä ja reisille menee. No, vastuut kannetaan realismin rajoissa, harmittaahan se toki raskaahkon viikon jälkeen. Tietenkin asiakkaan takia eniten.

Mutta vakityö olisi velkasijoittajalle aika tärkeä. Kuitenkin aika iso osa pienehköistä tuloista menee tähän.

Lynxissä minulla on AMZAA ja MORL:ia. Ei ehkä järkevintä ottaa samoja osakkeita, mutta toisaalta taas tällä hetkellä esimerkiksi MORL on pohjahinnoissa… tosin näyttää löytävän uusia pohjia koko ajan. Järkevä pistäisi pilkin tuonne 12€ puolelle. MORL on nyt antanut kaksi pientä osinkoa ja en nyt muista oliko se kolmas vai neljäs joka oli isompi. Kysytään SA:n Lance Brofmannilta:

”My projected March 2018 monthly dividend of $0.039 is small because of the calendar, a cut in the dividend from one of the components, and the decline in the indicative (net asset) value. The calendar impacts the monthly dividends. Most of the MORL components pay dividends quarterly, typically with ex-dates in the last month of the quarter and payment dates in the first month of the next quarter. The January, April, October, and July ”big month” MORL dividends are much larger than the ”small month” dividends paid in the other months, since very few of the quarterly payers have ex-dividend dates that contribute to the dividends in the ”small months”. ”

Että huhtikuussa sitten. Mutta onhan tuo surkean pientä tuo $0,039, mutta minkäs teet. Kun on 25% miinuksella niin antaa rullata mikä saadaan. Tosin 100kpl tuosta jo viime kuussa napsasin.

Niin. Ajatus jäi kesken. Eli käytän samaa melko surkeasti toiminutta ideaa kerätä pohjiksi näitä enemmän jakavia ja sen päälle sitten rakentaa laadukkaammilla, mutta vähemmän maksavilla. No Nordnetin puolella minulla ei ole varaa mitään rakennella, ainostaan heittää hiekkaa kuoppaan jota tulvat huuhtelee. No, ehkä jonain päivänä se täyttyy. Tietenkin tässä saattaa olla että routa ehtii purra ensin.

OSINKOMAAILMA

Koska tässä kuitenkin ollaan osinkosijoittajia, niin laitetaan helmikuun osingot tähän:

USD 281,19/EUR 227,16 Lähde: Nordetin salkku
USD 281,19/EUR 227,16 Lähde: Nordetin salkku

 
Täällä blogissa en tietenkään saa samaa summaa käännöksen jälkeen, kun minulla on vain kaksi desimaalia käytössä minkä Nordnet antaa. Lisäksi Osingot -sivuilla näkyy myös Lynxissä saamani osingot. Siellä se on vähän kannattavampaa, sillä Nordnetissa joudun vaihtaa summat euroiksi ja valuutan vaihto tuntuu olevan vähän kuin ruotsinlaivalla aikoinaan: ei vaikuta olevan paras prosentti. Voin olla väärässäkin.

Lynxissäkin tosiaan osinkoja olen sinne liittymisen jälkeen saanut melkein 80€.

Yhteensä osinkoja on siis jo tullut yli 1000€ (summasta vähennetty ameriikan verot ja käännöskulut).  Osinkoa helmikuussa antoivat siis:

T, OHI, SKT, MORL, CEFL ja OAK.

Nöyrät kiitokseni heille avustaja ja pitkää ikää. Maaliskuun osinkokuukausi alkoi jo, mutta siitä enemmän ensi kuussa. Ei näitä masentavia löpinöitä viitsi useammin kirjoittaa ellei nyt mitään erityistä satu tapahtumaan.

MUUTA

Tupakoinnista en ole vielä päässyt, ja lompakkoa ja terveyttä rasittaa ikävästi se. Perhe-elämä kukoistaa vähän kuin mitä tässä pelionnessa menettää. Kiitos siitäkin.

Kuukausittain osinkoa maksavia on tällä hetkellä mukavat 8 kappaletta. Muut maksavat 4 kertaa vuodessa.
                                 
Pudotin kuin pudotin lainarajaa. Eli tunnustettu omia puutteellisuuksia ja tehty asialle jotain. Ja myyntien hyvä puoli eli velan vähennyskin onnistunut. Matkalla ollaan vaikka matkaa vielä on perhanasti.