Ensimmäinen koodi

En nyt laske 10v sitten tekemiäni tai kun olen testaillut jotain frameworkkia, mutta tuli tehtyä ensimmäinen koodi pythonilla vähän kuin pieneen tarpeeseen. No, töiden lopettaminen kannatti ja pääsin koodaus-kursseille. Tarkemmin Pythonilla. Opettaja sieltä kun laittoi PDF-tiedostona aikataulun, niin pitihän se pohtia ja toteuttaa että mitens ne päivät saisi irti ja ympättyä kalenteriin. Ja siellä ne nyt on. Sen verran tuttua tämä aloittaminen, että tiesin että perusasiat on aika hakusessa. Ja suhteellisen kauan ja oppivaisesti siinä menikin ennen kuin kaikki palikat oli hakusessa. Kattoos ensi kuussa kun tulee uusi aikataulu että onko pdf samalla lailla rikki että voiko koodia enää käyttää :)

Laitonpa sen githubiinkin että jos tässä alkaisi tehdä näitä referenssejä vihdoin pienillä jutuilla ja jopa harjoitella fyysisesti tekemistä vs. juutuubin loputon tuijottelu. Lisäksi yrittelen ottaa apuvälineitä käyttöön että saisin jotain tolkkua päiviin. Todoist on nyt vaikuttanut täsmältä. Yritin Notionia, mutta siihen pitäisi syventyä. Hauskinta Notionissa olisi että sitä voi käyttää ihan pienenä tietokantana ja sitä voi myös omilla koodeilla käpristellä, ehkä vähän tyylikkäämmin kuin Google Sheettiä.

Mutta joo. Seuraava projekti olisi sitten Twitter-botti joka seuraisi Henry Hub:iin perustuvien kaasusertifikaattien liikkumista. Meinaan nousi kivasti tänään... ja laski sen edestä että ilmeisesti aikaa riittää että ehtii siitä jopa hyötyäkin. Ja taas tuli vastaan vanha kysymys että mistä aaltohakasulje eli {}. Eli löytyihän se. Onneksi tosin Pythonissa noita sqururleja on vähemmän käytössä.

Tulipas tänäänkin taas istuttua koneen ääressä. Toiselle koneelle asensin Fedoran ja toisenkin näyttiksen että saisi kivasti virtualisoitua tarvittavat. No wintoosa asentui hienosti, mutta maalina on MacOs Catalina, joka taisi olla viimeinen jossa Photoshop 6 toimii. Hankin jo itseasiassa myös sovittimen että pääsen käsiksi mun vanhoihin tiedostoihin firewiren taakse.