Elokuu(kin) sai myllertämään

No, enpä ole osto- ja myyntinapeista pysytellyt erossa tässäkään kuussa. Isoimmat myynnit oli CRF-position reilu pienennys ja CLM:n kevyempi. CHMI:n päätin nyt loppumetreillä pistää lihoiksi. EDF:n trimmaustakin tapahtui. JQC:täkin oli tarkoitus vähentää puolella, mutta kävi kämmi ja ostinkin sitä lisää, että sitä nyt on ylipainossa. No, onni onnettomuudessa lieni se, että se ei ole ollut suurinpien laskijoiden mukana, vaikka toki sitä olisi voinut vähempääkin hintaan saada jos olisi leikkinyt rohkeaa, eikä ostanut vahingossa. Ainakaan halvimmillaan en sitä olisi ollut myymässä. Uutena aloitin DSE:n. Eli energiaa vähän lisää, pienen pätkän otin myös CEN:iä. NRZ tuli vanhana takaisin. DSE maksaa mukavasti mm. elokuussa, niin sai siihen rakoon yhden 4 kertaa vuodessa maksavan. Ja OXLC:tä tuli myös lisättyä, jokin kummallinen luotto tähän, toki analyysit enempi tyyliin ”isot pojat baarilla tästä ovat paljon hyvää puhuneet”. Hajautusta pitäisi vaan saada lisään ja edelleenkin jos saisi laatutuotteisiin niin kiva olisi.

Tulot nyt tässä kuussa siis väheni kun isoprosenttisia väheni. Toki kerääntyihän niitä 675,34 euroa. Ilmeisesti onnistuin tekemään itselleni pienen silmänkääntötempun ja varsinaista muuta trimmausta ei ole tapahtunut, teoreettiset vuosiosingotkin ovat nyt taas tuolla 11 tuhannen jännittävämmällä puolella. Tämän vuotiset osingot ylittivät nyt kuitenkin 6000 euron rajan, joten ilman paniikkeja, voisi tuonne 9000 euron pintaan päästä.

Nettovarallisuus on vähän taas kasvanut, mutta niinhän se kasvaisi pankkitillekin kun sinne lykkäisi rahaa. Tässä kuussa kuitenkin laittanut salkkuun 600€, viime kuussa satasen vähemmän. Automaattisesti on nyt menossa 300€ jota sitten täydentelen sopivassa suhteessa. Ns. takatilille eli säästöön on myös mennyt koko ajan rahaa ja se on pysynyt mukavasti koskemattomana. Sen tarkoitus on siis pitää itseni erossa visa-kortista, vaikka välillä tuleekin noita harmillisia että käyttötililtä onkin uupunut varoja ja joutunut visa:n puolella maksamaan. Onneksi ei usein. Mobiilimaailmassa tilin tarkistaminen ja rahan siirto on niin helppoa, että täytyy olla aika köhnä jos sillä ei selviä. Paitsi onhan niitä, joille omien tilien seuraaminen ei kuulema kuulu. Aloitin myös S-pankissa bonukset ym säästöön mikrosäästämisen. Kahtoos miten sen käy.

Ostin myös uuden puhelimen. Honor 8X:n kun oli tarjouksessa. Aloitin sen maksamisen osamaksulla, mutta jossain vaiheessa maksan varmaan sen pois. Luulin että edellinen puhelimeni oli ollut paljon kauemmin käytössä, mutta enpä päässyt kuin kolmeen vuoteen. No edellinen puhelin maksoi 150€ ja tämä 169€. Että sikäli tyytyväinen. Pitäisi vaan saada uudessa puhelimessa IB key toimimaan, vanhassa toimi hyvin. Lukemispuhelimeksi tuo kyllä on parempi. Kunhan nyt noi vanhaa analogista käyttöliittymää käyttävät kirjoituskoosteet tulisi käytettyä ensin pois. Voi varmaan vaan arvata, että Ajattelu, nopeasti ja hitaasti -kirja ei ole hirveästi edennyt.

Tässä kuussa ei tullut tehtyä lisätöitä oikeastaan ollenkaan. Nyt viime lauantaina soitettiin keikalle, mutta kun vapaat koostuu yhden päivän vapaista, niin annoin olla. Tämä pätkä nykyisessä paikassa loppuu loppukuusta ja seuraava alkaa heti toisessa paikassa perään. Peruspätkäduunari menee missä työ on. Kunhan ei ihan joka paikkaan tarvitse mennä. Niitä on myös paikkoja, joissa oikeasti se työnteko on saatu aika vaikeaksi hommaksi.

Että sellaista tässä kuussa. Kirjoittelen jos tulee lisää mieleen. Jos ihmettelette noita Tickereitä, niin Salkku-puolella on suorat linkit Seeking Alphaan.

Ai niin, tuon CHMI:n myin myös siksi että välittäjä ilmoitti että on niin volatiili tuote että ei anna sitä vastaan lainaa. Tai ainakin niin minä sen ymmärsin. Toisaalta, mihis minä lisää lainaa olisin tarvinnut, minulla on sitä vieläkin ihan tarpeeksi… no, tuskin sekään tuote alkaa kovin pian nousta että aikaa on harkita sen ja jonkun minulle paremman hajautustuotteen välillä.