Elokuu. Ihan averits, toverits

Teinpä sellaisen, ehkä huononkin liikkeen, että otin kaikki jäljellä olevat lomani talveksi. Eli lomailen yksin kun sataa ja on pimeää, kissan kakka haisee, nenä tuppaa allergiaa ja kenties vielä synkistääkin. Mihinkään kauemmaksi todennäköisesti ei ole varaa, saati että yksin saisin aikaa lähteä. Vietän aikaani koneen ääressä ja joka ilta pohdin että olis pitänyt koodata kun kerran on aikaa. Mutta väsäilen profiileja geni.com:iin enkä edes sukulaisia vaan ihan jotain random ja kenties korjaan jotain toisten pilkkuvirheitä. Näen jo mielessäni, kuinka keskittymiskykyni lahoaa lopullisesti, pohdin suihkuun menoa ja huomaan että en ole känyt ulkona. Kenties jopa ahdistaa kaikki ja epämääräisesti ja totuus on vain että olen viettänyt liikaa aika yksin ja pää sanoo että pitäisi olla jotenkin tuottava. Tuskinpa saisin edes vuokrattua autoa lähteäkseni kauas Pohjois-Pohjanmaalle istumaan yksin kylmään mökkiin katselemaan kun sataa vettä.

Eli edessä oikein mainio pieni simulaatio jos lopettaisin työt. Ja sitten palaisin töihin tukka sekaisin ja kynnet leikkaamatta ja siellä hatuttaisi koska systeemi on pska ja ihmiset typeriä ja minä en osaa työtäni. Ja sitten ahdistaisi että jatkuuko työt ja että työt jatkuisi.

No, mutta mitään edellä olevaa ei ole vielä tapahtunut, paitsi että otin loman talveksi. Siirrytään olennaiseen.

Osinkoja tuli parisataa enemmän kuin viiime kuussa eli päädyttiin sinne 3600+ euroon. Sentään nettovarallisuus hyppäsi yli 100K reilusti. Pääsin fomottamaankin kun unohdin että piti ostaa $BABA:a ja raappasin sitä vähän kallimmalla, mutta eiköhän sitä nouse ja voi sitten lihoiksi pistää. $WPC lähti viimein nousuun ja katsoos mihin sillä pääsee, mielelläni jään odottelemaan osingon maksua, niin saa kivan nousun sille kuulle.

Kovasti olen taas pohtinut velattomaksi ryhtymistä, mutta ei ole vielä jaksanut toteuttaa. Katsoo mihin tämä nousu vie. Kuitenkin puolen millin hy-salkulla tulee tuloja kummasti enemmän kuin sadan tonnin. Paitsi tietenkin jos käry käy. Sehän siinä aina.

Ja kas. Juuri korvanappiin saamani tiedon mukaan saatan käväistä Barceloonassa lomalla.