Devausrintamalta pientä uutta
Nolottaa jo valmiiksi tuollaiset otsikot. Minulla kun ei oikeasti ole mitään näyttää. Olen ollut paljon tekemättä. Piti nyt intoutua kirjoittamaan, kun taas piti käydä unbannaamassa oma ip, että pääsi näkemään sivunsa. Ei siinä mitään, samalla tuli päivitettyä kaikenlaista.
Olen siis tuossa kehitellyt pienimuotoisesti mutta hitaasti jonkinlaista liittymää osakkeille ja osingoille. Ei ole sikäli mitään ihmeellistä suunnitelmaa. Mietityttää vaan että kun siitä tulee erillinen "webappi", että mihin osaan jää tämä hieno valmistempleitillä varustettu ghousti. Paremminhan tämä tekstiä näyttää todenäköisesti mitä minä jaksan vääntää. Tai ehkä jaksan minä. Nyt vaan vähän kaksi frontendiä kilpailee, kun se mitä teen rakentuu Sveltellä. Ihan oikeasti minun olisi pitänyt tehdä tämä Sapperilla, jossa olisi ollut server-sidet mukana valmiina, mutta kun minulla nyt sattui olemaan valmis bäkkäri tehtynä tietokannan pyörittämiseen niin kuin perinteisesti npm paketoituna, niin mikäs tuossa. Ymmärisin jopa samantien liimakohdan jolla nämä sain yhdistettyä toisiinsa joka oli imho very kool.
Mielessäni minulla olisi ollut haave lopputuloksesta, jossa olisi etusivulla lohkot eri aiheille. Nythän näitä olisi siis Sijoittaminen, Devaus, Valokuvaus ja Sukutkimus. Ja mitä vielä. No, ensimmäinen kaksi pitää yllä vielä anonyymiteettiä jonkin aikaa. Tiedä miksipä sitä ylläpitää, mutta maailma on vähän sellainen. Ehkä ostan eli vuokraaan vielä kolmannen domainin joka onkin sitten julkisille jutuille. Kukaan ei huomaa eroa kun on tämä anyymi-bisnespuoli ja sitten samalla kaavalla julkinen. Eihän huomaa. Enpä tiedä kuinka pro pitäisi olla että saisi selville kuka olen ja onko sillä väliä, en ole vaan täysin varma mitä haittaa siitä voisi olla. En ole kovin paranoidi tai epäluuloinen persoonallisuus, mikä tietenkin on hyvä. Tämähän ei mitenkään liittynyt aloitukseen, jossa kerroin että tietoturva on niin tiukka että epäilee minuakin. Yritän vain pitää mielessä tietoturvan näitä tehdessä.
Tietenkin julkisuudesta olisi hyötyä jos ajattelisin vielä että minulla olisi mahkuja saada vielä elantoa koodaamisen puolella. Ehkä se tie on tosiaan käyty, vaikka yleissivistävä ja kovin vanhentunut peruskoulutus onkin. Sitä on joskus kovaan tuntihintan kirjoittanut html-rakennekieltä oikeille koodareille(tm), paperin paloille joita he sitten siirsivät tuotantopuolelle. Hyvät hyssykät, olipa sekin homma.
Olisi pitänyt ostaa vaan tälläinen parempi tuoli jo aiemmin kun mukavastihan tässä on nyt jaksanut istua. Ylitehokkaan koneen äärellä. Siis ylitehokkaan siihen nähden kuin olen jaksanut pelailla. Mutta tuossa se humisee. Toki haaveilen vielä Lenovon X1 carbonista - ja uutena tietenkin Applen macbook air M1:sestä. Siinä sitä vasta olisi. Vaan eipä ne minun tehotuntejani lisää. Sitä paitsi en muista saiko mäkissä kaarisulkujen paikkaa näille oikeille paikoille joihin on jo tottunut. Ja mikä ettei saisi. Minullahan on siis tehokas läppäri jonka ainoa huono puoli on olematon akunkesto, vaikka aina se on riittänyt. Siinä sentään on Debian 10. Minun pitäisikin vaan hurauttaa gitillä nuo koodini taas pilveen, niin voisi sitten jatkaa vaikka läppärillä joskus, ehkä sängyssä. Yksi mitä olisi kätevä oppia olisi Vim. Että pääsisi hiirestä ja kieltämättä läppäröinti olisi helpompaa.
Mutta joo. Pitää keksiä uusia graafien aiheita. Nythän tämä kehitys menee niin, että valmiimmaksi tulee ensin ulkoasu ja päivittäminen menee "kätevästi" käsin. Osakkeet olisi haaveena upata jopa emailin kautta. Eli vastaanottajapää purkisi liitetiedoston ja tallentaisi sen sopivassa muosossa näytettäväksi. Nyt toki pöytäkoneella on helppo avata mysli ja työntää tiedosto sitä kautta jakoon. Toki serverillä pitää olla tarkempi. Mutta siis tämän tekstikappaleen tarkoituksena oli kertoa, että vielä tarvittavia admin-työkaluja ei ole. Eikä ostoja ja myyntejä ole järkevää päivittää tekemällä päivityssysteemiä jonka tiedoissa päivitty tyyliin määrät. Toki siellä tulee kaikki ISIN-tiedot ym myös. Järkevää on myöskin joutua päivittämään mahdollisimman vähän. Nuo, ja paljon muuta halutessani, tiedot tulee siis minulle osakevälittäjältäni CSV-muodossa sähköpostiin. Yksi työvaihe olisi se avata ja LibreOffisen kautta tallentaa serverille pureskeltavaksi. Parasta tietenkin ettei tarvitsisi kirjautua ssh:lla serverille tekemään mitään mysql-uppauksia. Yritän ajatella että tästä tulisi mahdollisimman kätevästi siirrettävä ja uudelleen asennettava tuote, koska en kuitenkaan muista kirjoittaa mitään manuaaleja.
Toki osinkojen kohdalla automatiikka tulee uudelleen esiin ja tietokanta kuulostaa taas järkevältä. Yksinkertaista olisi käpäristellä perinteistä mysli-tyylistä relaatiotietokantaa josta saisi sitten tehtyä koosteita. Edelleen pohdin, että pitäisikö mennä perinteisesti vai samalla ottaa uutta oppimiskäyrää kohti non-sql tietokantoja sekä GraphQl-tyylistä ratkaisua kohti (pitkän ajan, hyvin pitkän ajan tätäkin pohtinut). Artikkelit käyttävät nyt MariaDB:tä. Toki perinteinen ratkaisu on henkisesti helpompaa, sillä vaikka nyt on ollut päivätyö, niin silti olen monesti juuttunut kun on ollut avara maa edessä ja väsymys päässä. Käytönnöllisintä on saada jotain aikaan.
Tokihan loppupäässä ennen käyriä on vain objekti joka pitää sisällään tiedot, eikä se välitä mistä ne tiedot tulee. Kunhan lopputulos on validia jiisonia. Ja oikeastihan en osaa tai minulla ei ole edes kokemusta perinteisestä REST-ratkaisusta hirveästi eli tekemisen kautta oppimista on hyvä olla siinä suhteessa. Ihan samaa express-pöhinää mitä löytyy miljoonasta oppaasta ympäri internettiä. Tokihan siitä pitäisi sitten tehda sama axioksen avulla. Kenties.
Yksi lisäasia on sitten nopeus joka on isoa osaa käytettävyyttä. Tätä olen pohtinut törmättyäni Redis-tietokantaan jota voi käyttää myös kätevästi cachena. Toki tietokannoista olen mietiskellyt myös vaikka ArangoDb:tä tai jos mennään kännykkäappi suuntaan niin se yksi... CouchDB jossa olisi realiaikainen päivittäminen puolin ja toisin. No, ehkä en tarvitse. Ja tuntuu että on jäänyt vähän vanhaksi jutuksi se (tai ehkä hyvin käytössä mutta ei enää kuumintahottia). ArangoDB:ssä hyvä puoli olisi tietenkin, että sillä saisi hyödynnettyä 3 erityyppistä tietokantaa samalla ohjelmalla. Non-Sql maailmassa ilmeisesti parempi kun MongoDB. Graaf-tietokanta olisi myös, mutta enpä oikein tiedä miten tätä osaisin hyödyntää... vaikka olen tekemässä nimenomaan graafeja lopputoteutuksena. Toki sukututkimuksessa ja esimerkeissä lentokoneiden lähtö- ja loppupäiden tutkimisessä se olisi rok eli yksinkertaisesti tehty siihen. Jostain sivuhausta internetissä luin että silti oli caheksi lisätty redis, että saivat sovellukselleen huippunopeudet. No, koskeeko tämä minua? Nyt, ei koske. Enkä osaa ajatella vielä tätä harrastustani että koskisiko se vielä vaikka viiden vuoden kulttttua (sillä kymmenen vuoden kuluttua parasta ennen päivämääräni lienee auttamattomasti mennyt). Oikeasti taitaisin pärjätä hyvin SQLite3:sella. Ja se olisi ehkä myös kätevintä.... ajattelen ja suunnittelen niin paljon että minun pitää puhua - ja kun puhekaveria ei ole - niin kirjoitella ajatuksiani maanpinnalle. Parasta olisi tietokanta, jonka saa asennettua npm-pakettina.
Ja jos vielä yhden asian tähän ottaa kätevyyden ja jatkuvuuden kannalta, niin koko pakettihan pitäisi olla Dockerin tai vastaavan sisään kääritty. Silloin siinä saisi olla ihan mitä tahansa järkevää sisällä ja aika ei sitä nakertelisi ja päivitykset pahoinpitelisi. Ja sen saisi asennettua parilla komennolla uuteen paikkaan, jos tuli nuolisi vanhan nurkkia.
No niin. Eiköhän nämä pohdinnat riitä. Aloitin tämän jo viimeyönä joten välissä voi olla hieman löysää. Ja tuli todistettua että hyvin tämä ghosti-tallentaa nämä tekstit, vaikka epähuomiossa itse vaan sulkee pitkän tekstirupeaman jälkeen selaimen.