Sitten tuli mieleen…

Että serverikin pitää päivittää. No sitä ennen WP:ssäkin tuli jotain bugausta, jonka sain korjattua. Ja tulin sitten deletoineeksi serverifilun mitä nyt olisi voinut ihan käyttää referenssinäkin kun uutta laittaa pystyyn. Sellainen se sudo rm on. Piti olla ihan sudo nano. Päivitin sitten serverin, mutta eipä siitä tullutkaan ihan samanlaista kun aiemmin. Tai tuli, mutta puuttui peruskansiot. No minä sitä sitten ihmettelemään, että toimiikos tämä uusi Nginx sitten jotenkin eri lailla kun versioissa mentiin eteenpäin aika huimasti. Tällä kertaa en juutuubeillut vaikka sieltä olisi olennainen tieto aloittelijalle tullut; että mihis kansioon ja tiedostoon mitäkin menee. Apassia on tullut aiemmin puukotettua, joten siitä olisi ollut enempi tietoa.

Nginxin omat sivut ovat hyvinkin kryptiset ja netti eilistä ja myös kovasti vanhaa tietoa täynnä. Olisin meinaan ihan halunnut että tämä blogi saisi oman subdomainin ja menisi sen alle. Vaan oli useamman päivän kokeilun jälkeen pakko luovuttaa ja palata alunperin ja perinteisesti käytettyyn www-osoitteen siirtoon kehykset yllään. Ja tietenkään tässä ei näy nyt tuo hieno lukon kuva osoitepalkissa, jonka laittaminen oli ehkä helpointa. Siis halusin apassitermillä kuvatun virtualiserverin eli Nginxin mukaan blockin.

Löysinhän minä sitten loppu viimein hienon videon juutuubista jossa epäselvällä englannilla näytettiin kuinka hienosti sellaisen subdomainin laitto omaan blokkiinsa sujui. Ehkä vielä kolmannen kerran olisi pitänyt näyttää apt purgea Nginxille ja tyhjentää kaikki vanhat kansiot ja ja. No, myöhemmin varmaan kokeilen uudestaan.

WP ja muut kilkkeet siirtyivät uusiin paikkoihin ja piti siinä opetella uusi työkalukin kun WP CLI, jolla sai polkua muunnettua. Vaan kuitenkin piti käydä puukottamassa kantaa vähän, että pääsi näyttämään WP:lle kaapin paikan.

Paljonhan sitä tietenkin oppi, mutta itse pääkoodaaminen on nyt jäänyt vähän vähemmälle. Toki löysin uuden lelun jossa olisi GraphQl valmiiksi asennettuna. Että jos tutkisi sitä hieman.

Nyt jään ihmettelemään miten tässä kategorian laitto onnistuu, kun se hävisi tuosta sivupalkista. Viimeksi kun tutkin niin hajosi koko roska. Mutta tuli selvitetyksi että tämäkin hieno editori jolla kirjoittelen nyt, on tehty React js:llä.

Lisäys: No eihän se antanut tallentaa. Ilmeisesti tämä hieno ilmainen Jetpack -lisäosa on ominut sen ominaisuuden itselleen… ainakin tällä puolella on nuo kategoriatkin.