• jhosake@iki.fi

Minä

Olen viittäkymppiä lähestyvä peruspätkäduunari, joka koettaa selvitä hengissä ennen kuolemaansa. Aloitin sijoittamisen vasta vuoden 2017 alussa, kun parempi puolisko pisti kalliisiin rahastoihin rahaa ja tämähän piti pistää paremmaksi.

Joitakin pieniä kokemuksia, yrityksiä sijoittamiseen jo aiemmin, mutta elämäntilanne ei antanut myöden silloin. Tarkoitus on nyt ottaa kiinni menetettyä aikaa ja viimevuotiset kukkaset ja pitää verenpaine samalla suosiollisella tasolla ja olla kiukuttelematta läheisille. Perheseen kuuluu myös kissa ja koira. Sijoitustyyli: Shoppaileva.

Harrastuksena ameriikan markkinoiden seuraaminen. Ja välillä muutakin. Esimerkisi devaus.



Löydyn esim Twitteristä ja StockTwits:sta.